Tällä opintojaksolla tutustut kahteen oppimisen ja ammattilaisena kehittymisen kannalta keskeiseen teemaan: kasvuhakuisuuteen ja kriittiseen ajatteluun.

Kasvuhakuisuus on Stanfordin yliopiston psykologian professorin Carol Dweckin laajaan tutkimusnäyttöön perustuva tapa tutkailla ihmisen kasvuun ja kehittymiseen liittyvää asennetta. Tätä asennetta voi kuka tahansa itsessään kehittää, jos oman asennoitumisensa tiedostaa ja tunnustaa. Tähän tutustut opintojakson moduulissa 1.

Kriittinen ajattelu taas sisältää itse asiassa monia eri ajattelun elementtejä. Kriittinen ajattelu ei ole kyynistä vikojen etsimistä, vaan paljon laajempi ja monisyisempi taito, jota voidaan pitää myös koulutuksen keskeisimpänä tavoitteena (Helsingin yliopisto, 2020). Kriittinen ajattelu on opintojakson moduulin 2 teema.

Tämän opintojakson myötä:

  • tunnistat kasvuhakuisen ajattelutavan merkityksen oppimisessa 
  • ymmärrät kriittisen ajattelun keskeisyyden metakognitiivisena kyvykkyytenä.

Samalla kehität näitä asenteita ja taitoja itsessäsi ja löydät keinoja valmentaa niitä myös lähiympäristössäsi.

Aikataulu:

Opiskelu tapahtuu omatoimisesti ja omaan tahtiin, mutta niin, että moduulin yksi tehtävän viimeinen palautuspäivä on 22.4.2024 ja toisen moduulin 5.5.2024. Nämä osiot suorittaneille järjestetään ryhmähaastattelu etänä, Zoom-työkalulla viikoilla 20-21, joka muodostaa opintojakson kolmannen moduulin. Haastetteluun varataan aika yksi tunti ja valittavissa on useita eri aikoja. Seuraathan huolellisesti aikataulua ja pohdit myös omaa ajankäyttöäsi.

Opintojakson arviointi:

Moduuli 1: Kasvun asenne

Maksimipisteet 45 pistettä videotehtävän perusteella.

Moduuli 2: Kriittinen ajattelu

Maksimipisteet 45 pistettä kirjallisen tehtävän perusteella.

Lisäksi opintojakson suorittaaksesi sinun on osallistuttava ryhmäkeskusteluun Zoomilla.

Maksimipisteet keskustelusta (pisteytetään henkilökohtaisesti) 10 pistettä.

Opintojaksosta tulee saada vähintään 50 pistettä, jotta se on hyväksytty. Muutosjohtamisen ylemman AMKin valintakoetehtävänä ratkaisevaa on opintojakson kokonaispistemäärä, ja hakijat asetetaan valintajärjestykseen korkeimmasta pistemäärästä alkaen. Opintojaksosta on saatava vähintään 50 pistettä, jotta voi tulla valituksi ohjelmaan. Kaikki osiot on suoritettava hyväksytysti. Minimipisteraja kerrotaan jokaisen tehtävän kohdalla erikseen. Tehtävät arvioidaan vasta, kun kaikki opintojakson osiot on suoritettu.

Opintojakson hyväksytystä suorittamisesta saat myös 2 opintopistettä sekä arvosanan 1-5 omasta pistemäärästäsi riippuen seuraavasti:

49 pistettä tai alle -> hylätty

50-59 pistettä -> arvosana 1

60-69 pistettä -> arvosana 2

70-79 pistettä -> arvosana 3

80-89 pistettä -> arvosana 4

90 -100 pistettä -> arvosana 5.