Metropolian Ammattikorkeakoulussa tehdään tutkimusta ja annetaan opetusta päivittäin monissa eri laboratorioissa. Työturvallisuus on merkittävä osa työn ja työssä viihtymisen kannalta. Tällöin ei ole kyse ainoastaan tekijän omasta turvallisuudesta, vaan myös muiden samassa tilassa, rakennuksessa ja koko kampuksen alueella työskentelevien turvallisuudesta. Koulussamme vaaditaan, että jokainen tiloissamme työskentelevä ja niissä vierailevat henkilöt ottavat työturvallisuuteen liittyvät asiat huomioon. 

Tämä kurssi yhtenäistää työturvallisuuteen liittyviä käytäntöjä Metropolian Ammattikorkeakoulun kemian laboratorioissa. Kurssin lisäksi eri työpisteisiin on laadittu omia, tarkentavia ohjeita kutakin työtä koskevista erityismääräyksistä. 

Työturvallisuuden opetus ja siihen liittyvä kulttuuri sekä ajatusmaailma auttavat työntekijöitä selviytymään ja tulemaan toimeen mm. vaarallisten kemikaalien kanssa. Kemikaalit ovat kuitenkin yksi osa elämäämme ja niiden kanssa on tultava toimeen.

Tämä perehdytyskurssi on luotu sekä vanhoille että uusille henkilökunnan jäsenille, jotka työssään joutuvat käsittelemään kemikaaleja. Tällä kurssilla pyritään esittämään kattavasti kemikaaliturvallisuuteen liittyvät asiat, joten kurssia käytetään myös oppimateriaalina oppimislaboratorioissamme. Tämän lisäksi laboratorioissa laaditaan omat ohjeet kutakin laboratoriota koskevista eritysmääräyksistä.