
- Teacher: Elina Iskala
- Teacher: Antti Tohka




Tämä kurssi on tarkoitettu opettajille, jotka haluavat lisätä tietojaan ja taitojaan opetuksen liikunnallistamiseen liittyen. Kurssilla opetuksen liikunnallistamisella tarkoitetaan opiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden lisäämistä opetustilanteissa.
Suorittamalla kurssin saat tietoa liikkumisen hyödyistä oppimiselle sekä käytännön vinkkejä aktiivisempien oppituntien rakentamiseen. Kurssi suoritetaan itsenäisesti omaan tahtiin, kesto kokonaisuudessaan noin 2-3 tuntia.

Kuntotus ja tutkiminen osaamisalue
Tätä mallipohjaa saa kopioida ja muokata omaan tarkoitukseen sopivaksi! Sisältö on esimerkkejä, ei tarkoitettu sellaisenaan käytettäväksi. Eli kaikki ylimäääräinen poistetaan.

Opiskelija
- osaa selittää monimuotoisen oppimisympäristönsä
- osaa kuvailla Metropolia Ammattikorkeakoulun keskeisimmät opiskeluun liittyvät ohjeet, säännöt ja opiskelukäytännöt
- osaa suunnitella oman opintopolkunsa ja tunnistaa sen suunnitteluun vaikuttavat tekijät
- osaa selittää tutkinnon edellyttämät työskentely- ja opiskelutavat
- tunnistaa omien vahvuuksien ja kehittämistarpeiden vaikutuksen opiskeluun
- tunnistaa yleisimmät opiskelussa tarvittavat ohjelmat ja järjestelmät
- tunnistaa keskeiset tietosuojan –ja turvan periaatteet
- tunnistaa tutkinnon työelämämahdollisuuksia
- osaa selittää tutkinnon tuottamaa osaamista
- Fyysinen, sosiaalinen ja digitaalinen oppimisympäristö
- Opiskelijapalvelut
- Ammattikorkeakouluopiskelun opiskeluun liittyvät ohjeet ja säännöt
- Kirjastopalvelut ja tiedonhaun perusteet
- Opetussuunnitelma ja opintojen suunnittelu (AHOT, HOPS)
- Oppimisen periaatteet ja menetelmät tutkinnossa
- Tutkinnossa käytettävät keskeiset digitaaliset oppimisen ja työskentelyn työvälineet sekä tietojärjestelmät
- Opiskeluvahvuuksien ja kehittämistarpeiden tunnistaminen
- Tietosuojan ja -turvan periaatteet
- Tutkinnon tuottama osaaminen ja työelämämahdollisuudet

TERVETULOA! WELCOME!
Tämä Moodle kurssi on Metropolian tekniikasta lukuvuonna 2026-2027 vaihtoon lähteville. Se on tärkeä vaihtoonlähtijän tietopaketti ja osa pakollista vaihtoon lähtevien orientaatiota.
Moodlen eri osiosta löytyy orientaatiotapaamisten materiaalit sekä muuta kaikille vaihtoon lähteville tarkoitettua tärkeää tietoa ja materiaaleja. Muista katsoa materiaalit kaikista osioista!
Keskustelut-osio on opiskelijoiden keskustelukanava: voit tutustua muiden vaihtoon lähtijöiden kanssa ja vaikka etsiä muita samaan maahan meneviä.
This Moodle course is for Metropolia technology students going for student exchange in academic year 2026-2027. It provides important information for preparing for your student exchange and is part of the compulsory pre-departure orientation .
In the different sections of this Moodle, you can find materials from the pre-departure orientation meetings as well as other important information and materials for all going on exchange. Remember to check materials in all of the sections!
The Discussion section is for students: you can get to know other students going on exchange and for example find other students going to the same destination.
MOBILITY-ONLINE
Kirjautuminen Mobility-Onlineen Metropolia-tunnuksilla AnmeldenMOBILITY-ONLINE Helsinki Metropolia University of Applied Sciences / Metropolia Ammattikorkeakoulu (service4mobility.com). Tarvitset Mobility-online järjestelmää ennen vaihtoa, sen aikana ja vaihdon jälkeen. Huomioi, että partnerikouluilla voi olla omia järjestelmiä ja tieto ei aina siirry näiden välillä.
Login to Mobility-Online with Metropolia credentials: Anmelden MOBILITY-ONLINE Helsinki Metropolia University of Applied Sciences / Metropolia Ammattikorkeakoulu (service4mobility.com). You will need Mobility-online before the exchange, during it and after it. Please note that the partner institutions may have their own systems and information doesn't always move from one system to another.
TEKNIIKAN KV-ASIANTUNTIJOIDEN YHTEYSTIEDOT / CONTACT DETAILS
Karamalmi
Misa Sugiura
misa.sugiura@metropolia.fi / +358 45 887 4290
Myllypuro
Tiina Piipponen
tiina.piipponen@metropolia.fi / +358 40 7722 847
Myyrmäki
Milja Lehtinen
milja.lehtinen@metropolia.fi / +358 50 430 2975
Metropolia Ammattikorkeakoulussa syksyllä 2025 aloittavien kuntoutuksen alojen tutkintojen yhteinen oppimisalusta. Alustan jakavat tutkinnot:
Metropolia Ammattikorkeakoulussa syksyllä 2026 aloittavien kuntoutuksen alojen tutkintojen yhteinen oppimisalusta. Alustan jakavat tutkinnot:

Oppimisen ja opiskelun valmiudet on Kuntoutuksen ammatillisen väylän orientaatio-opintojakso, jolla vahvistetaan ammattikorkeakouluopinnoissa tarvittavia opiskelu-, tiedonhaku-, viestintä- ja digitaalisia valmiuksia.
Opintojaksolla harjoitellaan korkeakoulun digitaalisten oppimisympäristöjen ja työvälineiden käyttöä, oman opiskelun suunnittelua, tiedonhakua, asiatyylistä kirjoittamista ja lähteiden käyttöä. Lisäksi tutustutaan opiskelun eettisiin periaatteisiin, tietoturvaan, tekoälyn vastuulliseen hyödyntämiseen, opiskeluhyvinvointiin ja kestävään kehitykseen sosiaali- ja terveysalalla.
Hei tämä opintojakso on tarkoitettu sinulle, joka olet kiinnostunut suorittamaan osteopatian tutkinnon itsenäisen verkkokurssin aiheesta oppimisen ja opiskelun valmiudet Metropolia Ammattikorkeakoulussa.
Koulutuksen keskeinen tavoite on tukea oppijalähtöisten ja pedagogisesti laadukkaiden oppimisprosessien suunnittelua sekä edistää pedagogisen käsikirjoituksen laatimista. Koulutuspakettia voi käyttää itsenäisenä opiskelupakettina, jossa oppimistehtävät tukevat ymmärryksen rakentamista.

Tämä on orientaatio Kuntoutuksen ammatillisen väylän opintoihin. Täällä saat yleisen tiedon siitä, mitä opintoja väylään kuuluu ja mitä tavoitteita kullakin opintojaksolla on. Tämä orientaatio on tarkoitettu vain ja ainoastaan väyläopiskelijoille.


